Metrolinja A (vihreä linja) jatkuu nyt Dejvickán asemalta Bořislavkan, Veleslavínin ja Petřinyn kautta aina Nemocnice Motol -asemalle saakka. Juna ajaa kuuden kilometrin pituisen pätkän noin kahdeksassa minuutissa. Uudella pätkällä on pituutta 6,13 kilometriä. Nemocnice Motolilta matka Můstek-asemalle vie noin 15 minuuttia.

LINE A metro extended

Uuden pätkän avaaminen on tuonut mukanaan myös maanpäällisen liikenteen muutoksia. Aiemmin Evropská-katua pitkin Dejvická-asemalle kulkeneiden bussien päätepiste on tänään Veleslavínin asema, tai Bořislavka-asema. Lisäksi mm. raitiovaunulinja numero 2 on peruttu. Myös eräiden pysäkkien nimet tullaan muuttamaan.

Lentoasemalle matkaavien tulee nyt vaihtaa junaa Veleslavínin asemalla (Dejvickán sijaan). Liukuportaat sijaitsevat kuitenkin vain aulassa, niillä ei pääse laitureille tai bussilinjalle 119. Matkatavaroiden kanssa kulkevat matkustajat saavat ilmaista apua yläkertaan pääsemisessä kolmessa vuorossa (kello 5 – 22) työskenteleviltä kantajilta. Muutos merkitsee kuitenkin lentokentälle matkaavien osalta matkustusmukavuuden alenemista ja mahdollisesti pidentynyttä matka-aikaa.

Lyhin reitti Veleslavínin metroaseman aulasta bussiasemalle kulkee tavallisen portaikon kautta. Käytettävissä on myös hissi, mutta sillä pääsee katutasolla vain risteysalueen taakse, eli noin 70 metrin päähän terminaalilta.

Monet matkustajat, etenkin useampaa kuin yhtä matkalaukkua kuljettavat, tulevat arvioiden mukaan tänä vuonna suosimaan itselleen mukavampaa taksikuljetusta tai matkaamaan lentoasemalta joko omalla tai vuokra-autolla.

 

Uudella pätkällä junia kulkee harvemmin

Metrolinja A:n normaalit junavälit eivät tule koskemaan uuden pätkän aikavälejä. Kello 9.30 – 20 välisenä aikana, vain joka toinen juna kulkee Dejvickán ja Nemocnice Motolin välillä. Aamun ruuhka-aikaan, 6 – 9.30 välillä, joka toinen juna lähtee Petřinyn ja Nemocnice Motolin asemalta.

Uuden pätkän aikavälit riippuvat kellonajasta ja saattavat olla jopa 10 minuuttia.

Metro line A